torstai 2. elokuuta 2012

Saako aloittaa huutamalla?

Saako aloittaa huutamalla? Helvetti!

Välillä tuntuu, että puolet elämästä kulkee varjon puolella.

Meidän varjotaipaleellamme kulkee tällä hetkellä myös tahaton lapsettomuus. Hiljaa toivominen on alkanut muuttua huudoksi, jolta ei pysty sulkemaan korviaan.

Mä kuvittelin olevani järkevä ihminen, joka suhtautuu asioihin sen mukaisesti. Yllätyksekseni olen huomannut, etten todella osaa katsoa maailman vaikeuksia kuin omasta näkökulmastani ja vain tunneputken läpi.

Lapsettomuustaipaleemme on aivan ensimmäisissä askelissa vasta. Tai ehkä toisissa.
Takana on vasta ensin sinnikäs vuoden elämäntaparemontti, perään lääkehoitoja ja kolme ovulaation induktiota, joista viimeisin inseminaatiolla. Suunnitelmiin on ohjelmoitu myös kesän lopulle ensimmäinen koeputkihoito. Tiedänkö siis oikeastaan vielä, miten vaikea tästä matkasta tulee. Ehkä en ja hyvä niin. Sen tiedän, että nyt pitkästä aikaa alan kirjoittamaan. Kirjoitan itselleni, mutta myös toivottavasti jollekin sinulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti