Ihme, Ihmisen alku

Meidän ihme.

Kyllä. Tosiaan kaikki lopulta meni niin hyvin, että ICSIn ainoa hyvä alkio päätti tarrata kiinni ja on matkassa vieläkin.
Alku oli yhtä ihmettelyä ja epäuskoa. Nyt viikkoja on kasassa 12, joten on varmasti aika alkaa työntää lapsettomuuden tuskia muistin perukoille ja kaivaa esiin ajatuksia äidiksi tulemisesta.

Kyllä huomaa, että lapsettomuuden aktiivinen käsittely on jättänyt jälkensä ja on hyvin vaikeaa hellittää ja vain uskoa ja elää. Nyt on kuitenkin sen aika. kyllä niitä itkuja sitten ehtii itkemään, kun on taas sen aika.

Sieltä se postista kolahti Taysin kirje. Ei päässyt yksikään alkioista pakkaseen asti. Samalla PMS-oireet on aikamoiset.. Näyttäisi siltä, että loppuvuodesta rutistetaan sama kuvio uudelleen läpi. On harmistunut olo.

Ei kenenkään äiti

Tänään aloitin lukemaan kirjaa "Ei kenenkään äiti". Kirjassa on erilaisia tarinoita lapsettomuudesta. Yhden tarinan lopetin puolessa välissä, koska en kestänyt sen lapsettoman surua. Pelkään, että niin suunnaton mustuus ja tyhjyys voisi olla minullakin edessä. Mietin katsonko tarinan lopusta miten hänelle kävi, mutta päätän siirtyä seuraavaan tarinaan. Aion uskoa siihen, että olen vahva heikkoudestani huolimatta, enkä joudu tuollaista tuskaa kokemaan. Toisaalta saattaa olla, että tuskani on ihan yhtä suuri jo nyt, mutta olen saanut lahjan käsitellä sitä, ainakin joka toinen päivä ja ainakin jotenkin. Toisaalta nyt elämässä on jo muutoinkin liikaa epävarmuutta ja odottamista, etten aio laajentaa ajatusmaailmaani liian pitkälle tulevaisuuteen. Toisaalta aion mitä vaan, luultavasti toimin ja ajattelen lopulta täysin eri tavalla.

Tarinat herättivät minussa kuitenkin ihan hirveän paljon ajatuksia ja tunteita. Nuo ajatukset ja kirjoitukset saivat minut tajuamaan, miksi lapsettomuudesta on tullut juuri minulle niin vaikeaa. Olen jo ollut ennen rikki, olen tehnyt itsestäni ehjää ja lopulta toivonut elämältä vain vakautta, rauhaa, turvaa ja rakkautta. Lapsettomuus ja sen työstäminen on kuitenkin hirvittävän epävarmaa aikaa, jolloin nousee esiin vain uusia kysymyksiä ilman vastauksia, aina uutta epävarmuutta ja odottamista. Omat heikkoudet nousee uudelleen esiin, eikä haluaisi päästää yhtäkään niistä korjatusta palasesta särkymään uudelleen lattialle.   

Tajusin myös, että minut on vedetty joukkueeseen, johon en halunnut liittyä. Lajikin on väärä. Pelaan kuitenkin peliä parhaani mukaan, koska enhän voi luovuttakaan, koska en näe kentän ulkopuolella oiekastaan mitään. Olen myös tavallaan osa vähemmistöä. Tuo vähemmistö on järjestäytynyt ja valmis tukemaan tässä kasvussa, jota asian läpikäyminen vaatii. Jos tämä onkin meille vain tiläpäistä, ymmärrän kuitenkin hyvin niitä ihmisiä, jotka jopa lapsen saadessaan tuntevat itsensä aina vähän tahattomasti lapsettomaksi.

Jokainen lapseton varmasti jossain vaiheessa vertaa ajatuksiaa myös lapsellisiin. Kun toinen on saanut lapsensa ilmaiseksi ja itse ei ymmärrä, miksi lasta ei tule, vaikka panostus olisi kuinka kovaa, ei voi olettaakaan, että ajatukset kohtaisivat. Jokainen lapseton varmasti on kuullut monia muka hyviä neuvoja ja paljon asittomuuksia. Eihän tätä tosiaan pysty koskaan kukaan äiti tai isä ymmärtämään. Tiedän myös itse olevani monesti kohtuuton ajatusteni kanssa. Niille en kuitenkaan voi mitään. Voin vain toivoa, että lapselliset ystäväni, ainakin tärkeimmät, ovat lopulta kuitenkin elämässäni.

Kirjaa lukiessa ajatukset kävivät myös adoptioprosessissa. Tajusin, kuinka mahdottomalta se minulle tuntuu. Ei pelkästään sen takia, että hedelmöityshoidot ovat vasta alusta, eikä minun ole vielä ainakaan tarvinut luopua toiveesta biologiseen lapseen. Jos jo nyt kyseenalaistan omaa hyvyyttäni ja oikeuttani tulla äidiksi ja kärsin siitä kovasti, miten voisin koskaan antaa jonkun toisen arvioida minun hyvyyttäni ja valmiuksiani ulkopuolelta? En meinaa ole vielä kasvanut ihan loppuun itsetuntoni kanssa.

En kuvittele, että meidän elämä muuttuisi pelkästään onnelliseksi lapsen kautta. Ei minulla ole mitenkään ruusuista kuvaa lapsiperheen arjesta. Minulla on kuitenkin kuva rakkauden määrästä omaa lastaan kohtaan ja tiedän, ettei kukaan vaihtaisi korvatulehdustaan huutavaa lastansa meidän vapauteemme ja rauhaamme. Muuta kuin ehkä pieneksi hetkeksi. Tiedän, että meillä on valmiina sisällämme jo suunnaton kapasiteetti rakastaa lasta ja arvostaa sitä elämää. Tiedän myös, että väsyisimme yhtä lailla kuin muutkin ja kaipailisimme välillä tätä vapauden aikaa.

Sen olen tajunnut, että olen kuitenkin elämässäni saanut sen, mitä olen eniten toivonut. Perheen, jossa on minun lisäkseni toinen. Ja vasta tämän prosessin alettua, olen ymmärtänyt tuon toisen olevan kaikkea sitä mitä toivoin: turvallinen, vakaa, huolehtiva, järkkymätön ja vielä kerran huolehtiva. Tätä en ainakaan aiemmin ihan selkeästi nähnyt. Tiedän myös, että meidän surumme on yhteinen. Tosin minulla on aina ollut taipumusta alkaa käsittelemään tunteita varsin pian ja varsin suurella volyymilla. Tiedän myös, että jos joskus on toisen aika olla heikko, jaksan minäkin olla vierellä järkähtämätön.

Olisin toivonut, että asiat olisivat menneet omalla painolla ilman, että olisin joutunut työstämään valintojani niin paljon. Olen tavallaan nyt ymmärtänyt yhden unelma-ammattini ja päässyt kouluun, mutta valmistuminen ei ole ollenkaan varmaa. Opiskelen kuitenkin niin ahkerasti kuin jaksan. Ja saanhan näiden opintojen aikana varmasti paljon korvaamatonta ymmärrystä.

Kuulostaa melkein siltä, että tänään olisin sujut kaiken kanssa. En ole. Enkä varmaan tule olemaan. Olen kuitenkin löytänyt minun elämästäni tänäänkin hyviä asioita.

Ottaakohan seuraava meidät kyytiin?

ICSI

Tänään on helpottunut olo.

Viisi kuudesta munasolusta oli hedelmöittynyt ja lähtenyt jakautumaan kolmen päivän viljelyllä. Näistä yksi a-luokkaa ja muut vähän heikompia. Niitä vielä jatkoviljellään, josko saataisiin pakastimeen. Sperma oli tällä kertaa erityisen huonoa aiempiin näytteisiin verrattuna, joten jouduttiin käyttää hedelmöityksessä ICSI menetelmää. Samapa tuo, kunhan edes joitain hyviä yksilöitä löytyy.
Päästiin siis kuitenkin siirtämään! Vaikka tässä ei nyt päästäiskään ihan loppuun asti, niin onhan tämäkin jo jotain. Mä mun omin silmin näin, kuinka munasolu näkyi pienenä valkoisena tähtenä monitorissa. Onhan tämä nyt vähän ihmeellistä. 

Turha punktiopelko

Niin se on takana ensimmäinen punktio ja voin todeta jännittäneeni sitä aivan turhaan. Toki olemme varsin erilaisia ja koemme asiat yksilöllisesti, mutta uskoisin, että kaikki meistä kuvittelevat kivut ja toimenpiteet pahemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat.
Sain Punktiota ennen suoneen vahvaa särkylääkettä, josta lupailivat minulle huppelia. Rauhoittavasta olin sanonut, etten tiedä haluanko sitä ja lupailivat vaan laittaa sen valmiiksi. Kun sitten hoitaja sanoi, että alan pistää rauhoittavaa, en kehdannut enää estelläkään. Päätös siis syntyi ihan itsestään. Ja harmikseni voin todeta, etten saanut edes sitä kahden siiderin humalaa mitä lupailivat. Oikeasti oli vain kovin hyvä, että pää pysyi kirkkaana ja olo hyvänä. Lääkitys siis varmasti toimi mahdollisimman parhaimmalla tavalla, koska haittoja ei tullut ja myöskin itse toimenpide oli varsin kivuton. Aikakin tuntui kuluvan kovin nopeasti.
Epämiellyttävää toki tuo oli, mutta keskityin vain kuulemaan yhden lauseen: "Saimme ensimmäisen munasolun!"
Samalla tuon miehen käsi olkapäälläni heräsi kyllä kaikki toiveet tulevasta. Toipumishuoneen puolella kävivät vielä kertomassa saaneensa yhteensä 6 munasolua ja siihen ajatukseen jäin lepäämään.
Tosin tietenkin sain aikaiseksi sen verran suuret iloiset itkut, että hoitaja rullaili kipulääketippaa suuremmalle luullessaan minun olevan kipeä.
Tunnin levon jälkeen lähdettiin kotiin ABC:n lounaan kautta ja kivut ovat olleet aika lailla kuukautiskipuihin verrattavissa.

Tänään vielä soittivat Taysista ja kyselivät vointia ja toivottivat tervetulleeksi perjantaina siirtoon. Vielä eivät osanneet sanoa, onko munasolut hedelmöittyneet. Toivottavasti sitä soittoa ei tässä välissä tulekaan. Pakko kuitenkin jälleen todeta, ettei kunnallisessa hoidossa ole meidän kohdalla ollut mitään moittimista. Ja toivoa meillä on, vaikka nyt ei kaikki vielä toteutuisikaan. 

1. IVF

Nyt se on sitten alkanut. Ensimmäinen  kierros koeputkivauvan yrittämistä.

Alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, kun pistelyistä huolimatta follikkeleista vain 2 oli kasvanut 8 milliin. Annostuksen noston jälkeen kuitenkin torstaina siellä oli jo kahdeksan 13-15 millistä.. Sen jälkeen ollaan vielä pistoksin kasvateltu kavereita ja jarrupiikkiä pistelty ohessa. Tänään sitten vihdoin viimeinen kypsytys ovitrellella ja 1,5 vrk päästä olisi follit valmiina keräykseen.

Puntio tapahtuu siis tiistaina. Kipua en eniten jännitä, vaan sitä mitä sieltä saadaan. Aika mullistavia aikoja eletään.

Nyt sormia ja varpaita ristiin seuraaville viikoille. Tässä taidetaan tarvita vähän onneakin.

Ollaanko nyt valmiita?

Olen miettinyt paljon sitä, kuinka paljon olemme vuosien aikana menneet eteenpäin ja kasvettu. Lapsettomuuden käsitteleminen yhdessä on vienyt meidät hirmuisen lähelle toimiamme.
Kaksi vuotta sitten, vuosi sitten ja kuukausi sitten: Kuvittelin meidän olevan kovin valmiita lapsen saamiseen. Toisaalta nyt tänään, olen niin paljon valmiimpi. Ehkä siis emme olleet valmiita. Toivottavasti pian olemme. Toivottavasti nyt.

Ensimmäinen IVF on nyt aloitettu ja pistopäiviä kertyy. Ajatuksia ei meinaa enää hallita, vaan pelot ja toiveet vuorottelevat rajuna myllerryksenä. Toisaalta niin monta asiaa voi mennä pieleen, mutta toisaalta myös moni asia voi onnistua.
Pelottaa, ettei follikkelit kasva, niissä ei ole munasoluja, munasolut ei hedelmöity, hedelmöittyneet ei jakaudu ja jakaantuneetkaan ei kiinnity. Toisaalta pian voin myös kuulla, että minulla on munasoluja, ne voivat hedelmöittyä ja uskomatonta, mutta onhan se mahdollista, että 4 viikon päästä odotetaan lasta.

Miten näin suuria asioita voisi tyynnytellä ja rauhoittaa ajatukset? Nyt todella vastauksia joita ollaat pyydetty alkaa satamaan. Olisiko helpompaa, jos vastauksia ei kuulisikaan. Eniten pelkään, että meiltä viedään mahdollisuus edes toivoa. Jos ei jääkään tilaa millekään haaveille.

Onneksi välillä kaikelle tälle jaksaa nauraakin. Yhtenä päivänä kirjoittelin toisen lapsettoman kanssa ja tajusin, että olen oppinut uuden kielen. Oikeastaan kyse on lapsettomuusslangista. Sanoja, joita en vielä vuosi sitten tiennyt on loputtomasti: simpat, ovis, oviksen induktio, inssi, clomit, PAS, tuoresiirto, IVF/ICSI, kp/pp, follit, luget, LH, piinailu/piinapäivät, pco, kemiallinen raskaus, endo ja niin edelleen.. On sitä siis ainakin oppinut uutta. Sanojen lisäksi myös itsestä.

Yksinäisyyden pelkoako?

01.06.2012 - 17:38

Tässä yksin kotona haikeita kappaleita vahingossa kuunnelleena mietin, onko tahto saada lapsi osittain minulle yksinäisyyden pelkoa? Aina pieniäkin aikoja miehestä erossa ollessa korostuu niin voimakkaana se, ettei haluaisi enää koskaan elää yksin. Pahin painajainen olisi sen oman toisen puoliskon menettäminen. Suurin toive samalla olisi juuri meidän kahden lapsi ja meidän kahden perheen kasvaminen. Ehkä sitä jollain omituisella tavalla kuvittelee saavansa silloin tuota toista puolikkaan verran lisää elämäänsä. Samalla olisi lisätty todennäköisyyksiä, että josko joskus toisen menettäisikin, jäisi edes se puolikas..
En edes ole ihan varma, onko väärin ajatella tuollaista. Toisaalta tiedän, että kaikenlaisissa kriiseissa kaikki väärätkin ajatukset ovat oikeita, joten annan tämänkin mietteen itselleni anteeksi.

Kohtutulehdus

10.05.2012 - 14:09

Ihan ei ollut vielä lopputuloksena kuitenkaan se ihana lomailu ja ajatuksien lepo. Tuloksena olikin jonkin verran paha kohtutulehdus. Nyt kahta eri antibioottia kymmenen päivää, joista neljäs menossa. Vielä ei ainakaan oireet ole muuttuneet ollenkaan lievemmiksi, joten tuskimpa on vastetta vielä antibiooteista tullut. Nyt sitten saakin miettiä, miten tämä vaikuttaa siihen jo valmiiksi heikkoon mahdollisuuteen saada lapsia. Tuohan saattaa rajumpana vaikuttaa mm. munatorvien aukioloon, mikä on niitä harvoja asioita, mitkä meillä on lapsenteon kannalta ollut kunnossa.
Tänään tuntuu tämä kaikki varsin väärältä. Enhän mä nyt ihan kaikkea ole ansainnut.. Muutoinkin elämässä on ollut keväällä paljon suruja ja haasteita, että ansaitsisin sen ajatustauon. Kumpa tämä tällä helpottaisi ja saisin ensi viikolla lopetella noi lääkkeet ja korkata tuon kaikista rakkaimman kanssa sen viini(tai viina)pullon miedän Turku-lomalla. Tottahan toisessa antibiootissa on siis myös antabusvaikutus, jota en nyt haluaisi testata.
Voi kun saisi etukäteen tietää, että tämä on vain koettelua ja lopputulos on kuitenkin onnellinen. On hirveää joutua kyseenalaistamaan omaa hyvyyttään, vaikka eihän sillä tämän kanssa ole mitään tekemistä. Ehkä ne vaan todella arvotaan, että kelle annetaan ja mitä. Hirmuisen paska arpaonni mulla on ollut aiemminkin.

Veitsenterällä viiltävin mielin..

18.04.2012 - 15:57

...Mistä mustimmat mietteeni sain. Miksi tunnen kuin tunnen, miksi tällaista nyt on tää, kaikki johtuuko siitä, että en tahdo kestää enempää...Tahdon käydä tän loppuun asti... Tämä maksaako kaiken tän vaivan, sitä mietin mä loputtomiin..
Tänään tein vaikean päätöksen ja päätin antaa ajatusten levätä. Ei kaikki viikot ja kuukaudet voi olla täynnä pettymyksiä.
Tänään inseminaatiossa ei pesusta ollut taas jäänyt juurikaan siittiöitä ja mietittiin kannattaako edes laittaa. Samalla kun lääkäri alkoi jo suunnitella perään uutta inseminaatiokuukautta ennen koeputkia, oli ainoa väsynyt ajatukseni, etten jaksa enempää. Nyt ei riitä edes toivoa, vaan haluan olla hetken ilman ajatuksia. Elää vaan. Meillä on varsin hyvä elämä, jota on mukava välillä elää täysillä. Samalla tuntuu ihan kamalalta luovuttaa edes hetkeksi, vaikka ratkaisu varmasti onkin oikea.
Mies lupasi viedä mut seuraavasta bongatusta negasta viikonloppulomalle Turkuun. Ajatus on absurdi ja huvittava, mutta odotan tuota viikonloppua ihan valtavasti. Ehkä odotan sitä enemmän tai ainakin todennäköisempänä, kuin odotan edes sitä kahta viivaa tikkuun. On mukavaa ja tärkeääkin saada yhdessä jotain muutakin ajateltavaa. Ja onneksi on pian myös kesä lomineen, jota voi jo alkaa suunnittelemaan. Tai oikeastaan olenhan jo hieman suunnitellutkin. Samalla voisi ladata vähän positiivisempaa musiikkia soittolistoille ja jatkaa melankoliaa taas sitten elokuussa.

Oho. Puhuminen auttaa.

02.04.2012 - 16:34

Olen lukenut keskustelupalstoilta paljon siitä, kuinka lapsettomuudesta kärsivät katkeroituvat ja eristäytyvät niistä läheisistään joilla on lapsia. Välillä toki kaikkien vauvailut ahdistaa ja varsinkin ei niin läheisten ihmisten hehkutus katkeroittaa. Minulla on kuitenkin ollut se onni, että sisarusteni ensimmäiset lapset putkahtivat maailmaan ennen kuin ehdin aloittaa oman lapsettomuuteni käsittelyä. Niin ehdin jo rakastua, eikä siihen väliin enää suru mahdu. Mikään ei voisi korvata tällä hetkellä sitä, että saan rakastaa noita lapsia. Suuri helpotus on ollut myös se, että olen oppinut nyt jakamaan tätä asiaa ja ihanat lapselliset ystäväni ovat osoittaneet ymmärtävänsä ja tukevansa meitä. Sitten kun tulee se päivä, ettei jaksakaan nähdä ketään, on ehkä ystävienkin helpompi ymmärtää selitykset. Yritän vielä muistuttaa itseäni tarpeeksi usein siitä, että jos en itse jaksa jakaa toisen asioita, en voi olettaa hänen jakavan kaikkia minun asioita.

Toivon kovasti, että tän matkan aikana en hukkaa noita ystäviäni. Ehkä sitten joskus mun oma lapsi kysyy, että milloin mä äiti oikein pääsen sinne kummitätille yökylään ja tajuan että olen onnistunut pitämään tarvittavat ihmiset elämässäni.

Jännittäen otin myös yhteyttä anoppiini ja vihdoin kerroin tilanteestamme. Tein sen kirjeitse, koska se tuntui helpoimmalta. Pelkäsin hössötyksen ja yleisen stressin leviävän siihen sukuhaaraan, koska toiveet ja paineet ovat olleet miehen puolen suvulta kovat. Lapsenlapsia kun ei vielä suvussa ole. Iloiseksi yllätyksekseni huomasin, että vastaanotto olikin parempi kuin osasin toivoa. Anoppi tuli kylään ja ensimmäisenä halasi minua ja sanoi miehelleni, että nyt hän on varma, että mieheni on valinnut parhaan mahdollisen elämänkumppanin. Sen jälkeen asiasta keskusteltiin avoimesti ja selkeästi tuli esille, että meitä autetaan kaikin mahdollisin tavoin, mutta annetaan oma rauha nyt käydä tätä asiaa läpi.

Kyllä siis voin todeta, että oikeasti puhuminen auttaa. Vaikka ensin ajattelin, ettei ihmisille kertominen mitään muuta, niin väärässä olin. Ehkä se avoimuus onkin ainoa keino pitää nämä ihmiset tässä meidän lähellä.

Taidan tänään myös kaivertaa syvälle mieleeni, että harvoin jää tyhjäksi sellainen syli, jolla on taito rakastaa.
Ja sinulle vertaiseni: Puhu ystävälle. Tai kirjoita. Välillä sure yksin, mutta älä kadota heitä kokonaan.

Ne päivät, jolloin muuta ei tarvi

25.03.2012 - 15:43

Minulla on ne päivät, jolloin muuta en tarvi. Päiviä on nykyään harvemmin ja hetket lyhyempiä, mutta minulla on ne päivät.
Niinä päivinä riittää, kun meillä molemmilla on toisemme, kotimme ja ympärillä ilmaa. Niinä päivinä kaipaus on väistynyt ja tilalla on toivo.

Tänään on sellainen päivä. Tiedän huomisenkin tulevan, mutten välitä. Se eletään sitten. Yhdessä.

Ehkä kaiken tämän taistelun jälkeen lopulta jää vain ne päivät.

Sallitut kielletyt tunteet

22.03.2012 - 08:30

-"Sen piti olla vain ajan kysymys."
-" Se on vain ajan kysymys, kunhan vaan jaksetaan käydä tämä kaikki läpi."
- "Ei me oikeastaan edes vielä haluta lasta."
-" Tuskin oltaisiin edes hyvät vanhemmat."
-"Kaikki hakkaajat ja hyväksikäyttäjätkin saa lapsia, niin miksen minä? Olenko todella niin huono?"
-"Vihaan kaikkia niitä onnellisia, jotka saavat lapsen heti ja sitten alkavat marisemaan. Etkö perkele osaa arvostaa onneasi? Voit antaa sen lapsen mulle, jos et kestä. Mä kestän."
- " Ei, ei ole hassua, että olette vahingossa raskaana. Tänään vihaan sinuakin."
- "En halua nähdä ketään. Paitsi ehkä joitain tosi onnettomia ja lapsettomia."
-" Ei se ole niin itsestään selvää. Kyllä mä tiedän, että meidän kannattais. Aikakin kun kuluu.. Anna mun nyt vaan olla!"
-"Tää on mun oma vika. Mä oon tän ansainnut."
-"Tai sitten tää on sun vika. Etkö vois vaikka piikittää itseäsi, että näen sun yrittävän kans. tai voisitko syödä jotain pilaantunutta, jotta sullakin olis huono olo."
-"Miks mä en osaa unohtaa vaan koko juttua ja elää stressaamatta. Silloin onnistuisin varmasti heti."
-"Miks mä huolehtisin itsestäni. Pitäiskö aloittaa vaikka röökin poltto?"
-" Anna mun itkeä. On hyvä jos ihan kaikki muutkin itkevät. Kunhan kukaan ei ole tänään onnellinen."
Monia tunteita ja ajatuksia on pienekin matkan aikana ehtinyt käydä mielessä ja varmasti lisää on vaan tulossa. Jokainen ajatus tuntuu toinen toistaan vääremmältä. On väärin surra, koska mitä minä oikeastaan suren? En mitään. Suren en mitään. Enhän ole menettänyt mitään.
Tiedän, että kaikki helpottaa vielä. Kyllähän oikeasti sydämestäni rakastan läheisteni lapsia ja olen onnellinen heidän onnestaan. Näytänkin sen heille. Jos en tänään, niin huomenna. Mutta surkeina päivinä minulla on oikeus olla piilossa pimeässä. Onhan minulla kriisi elettävänä.

Saako aloittaa huutamalla?

21.03.2012 - 11:17

Saako aloittaa huutamalla? Helvetti!

Välillä tuntuu, että puolet elämästä kulkee varjon puolella.

Meidän varjotaipaleellamme kulkee tällä hetkellä myös tahaton lapsettomuus. Hiljaa toivominen on alkanut muuttua huudoksi, jolta ei pysty sulkemaan korviaan.

Mä kuvittelin olevani järkevä ihminen, joka suhtautuu asioihin sen mukaisesti. Yllätyksekseni olen huomannut, etten todella osaa katsoa maailman vaikeuksia kuin omasta näkökulmastani ja vain tunneputken läpi.

Lapsettomuustaipaleemme on aivan ensimmäisissä askelissa vasta. Tai ehkä toisissa.
Takana on vasta ensin sinnikäs vuoden elämäntaparemontti, perään lääkehoitoja ja kolme ovulaation induktiota, joista viimeisin inseminaatiolla. Suunnitelmiin on ohjelmoitu myös kesän lopulle ensimmäinen koeputkihoito. Tiedänkö siis oikeastaan vielä, miten vaikea tästä matkasta tulee. Ehkä en ja hyvä niin. Sen tiedän, että nyt pitkästä aikaa alan kirjoittamaan. Kirjoitan itselleni, mutta myös toivottavasti jollekin sinulle.