http://vauvaeloakuljussa.blogspot.fi/

Tutut ja tulevan vauvan elämästä kiinnostuneet toivotan tervetulleeksi uuden blogin lukijaksi. Jatkan tätä blogia, kun seuraavaa vauvaa aletaan rakentamaan uusissa koeputkissa ja laboratorioissa. Nyt on aika vauvailla, hössöttää ja olla hetken tavallinen äiti tavallisessa perheessä.

Matkassa edelleen

Joulun välipäivinä rakenneultra oli varsin onnellinen tapahtuma. Ihmeellistä siinä oli maata ja kuunnella, kuinka kätilö luettelee vuoron perään jokaisen osan ja elimen olevan normaali. hoitojen ajalta muistan vain jokaisesta ultrasta jonkin huonon uutisen.. Nyt vihdoin kaikki ne menettävät merkityksensä, koska tosiaan vauvalla on kaikki hyvin.

Senkin saimme huomata, että vauva on varsin todennäköisesti tyttö. Vaikka todella sukupuolella ei ole mitän merkitystä, nyt vähän salaa toivon, ettei se pippeli sinne ilmesty enää, koska ajatuksissaan on käynyt jo ihanaa unelmointia siitä millainen tyttö voisi olla.

Eilen vapaapäivän tuntien täytteeksi kaivoin kynät ja maalit esiin ja maalailin lasten huoneeseen taulun. Huone on muutoinkin jo kivasti lasten huoneen näköinen ja vaatetta odottaa tarpeeksi kaapissa. On siellä pari liivimekkoakin varmuuden vuoksi sukupuolineutraalien vaaatteiden jatkoksi.

Nyt vaan toivotaan, että vauva viihtyy loppuun saakka mahassa. Näyttäisi siltä, että pakko tässä on ajautua sairauslomalle turvaamaan hänen kasvuaan, koska liiat touhut aiheuttaa kipeitä supistuksia. Eipä sitä kai tässä vaiheessa tarvitsisi edes sinnitellä työn vuoksi. Onhan tämä lapsi satoja kertoja työtä tärkeämpi.

Ihme, Ihmisen alku

Meidän ihme.

Kyllä. Tosiaan kaikki lopulta meni niin hyvin, että ICSIn ainoa hyvä alkio päätti tarrata kiinni ja on matkassa vieläkin.
Alku oli yhtä ihmettelyä ja epäuskoa. Nyt viikkoja on kasassa 12, joten on varmasti aika alkaa työntää lapsettomuuden tuskia muistin perukoille ja kaivaa esiin ajatuksia äidiksi tulemisesta.

Kyllä huomaa, että lapsettomuuden aktiivinen käsittely on jättänyt jälkensä ja on hyvin vaikeaa hellittää ja vain uskoa ja elää. Nyt on kuitenkin sen aika. kyllä niitä itkuja sitten ehtii itkemään, kun on taas sen aika.

Sieltä se postista kolahti Taysin kirje. Ei päässyt yksikään alkioista pakkaseen asti. Samalla PMS-oireet on aikamoiset.. Näyttäisi siltä, että loppuvuodesta rutistetaan sama kuvio uudelleen läpi. On harmistunut olo.

Ei kenenkään äiti

Tänään aloitin lukemaan kirjaa "Ei kenenkään äiti". Kirjassa on erilaisia tarinoita lapsettomuudesta. Yhden tarinan lopetin puolessa välissä, koska en kestänyt sen lapsettoman surua. Pelkään, että niin suunnaton mustuus ja tyhjyys voisi olla minullakin edessä. Mietin katsonko tarinan lopusta miten hänelle kävi, mutta päätän siirtyä seuraavaan tarinaan. Aion uskoa siihen, että olen vahva heikkoudestani huolimatta, enkä joudu tuollaista tuskaa kokemaan. Toisaalta saattaa olla, että tuskani on ihan yhtä suuri jo nyt, mutta olen saanut lahjan käsitellä sitä, ainakin joka toinen päivä ja ainakin jotenkin. Toisaalta nyt elämässä on jo muutoinkin liikaa epävarmuutta ja odottamista, etten aio laajentaa ajatusmaailmaani liian pitkälle tulevaisuuteen. Toisaalta aion mitä vaan, luultavasti toimin ja ajattelen lopulta täysin eri tavalla.

Tarinat herättivät minussa kuitenkin ihan hirveän paljon ajatuksia ja tunteita. Nuo ajatukset ja kirjoitukset saivat minut tajuamaan, miksi lapsettomuudesta on tullut juuri minulle niin vaikeaa. Olen jo ollut ennen rikki, olen tehnyt itsestäni ehjää ja lopulta toivonut elämältä vain vakautta, rauhaa, turvaa ja rakkautta. Lapsettomuus ja sen työstäminen on kuitenkin hirvittävän epävarmaa aikaa, jolloin nousee esiin vain uusia kysymyksiä ilman vastauksia, aina uutta epävarmuutta ja odottamista. Omat heikkoudet nousee uudelleen esiin, eikä haluaisi päästää yhtäkään niistä korjatusta palasesta särkymään uudelleen lattialle.   

Tajusin myös, että minut on vedetty joukkueeseen, johon en halunnut liittyä. Lajikin on väärä. Pelaan kuitenkin peliä parhaani mukaan, koska enhän voi luovuttakaan, koska en näe kentän ulkopuolella oiekastaan mitään. Olen myös tavallaan osa vähemmistöä. Tuo vähemmistö on järjestäytynyt ja valmis tukemaan tässä kasvussa, jota asian läpikäyminen vaatii. Jos tämä onkin meille vain tiläpäistä, ymmärrän kuitenkin hyvin niitä ihmisiä, jotka jopa lapsen saadessaan tuntevat itsensä aina vähän tahattomasti lapsettomaksi.

Jokainen lapseton varmasti jossain vaiheessa vertaa ajatuksiaa myös lapsellisiin. Kun toinen on saanut lapsensa ilmaiseksi ja itse ei ymmärrä, miksi lasta ei tule, vaikka panostus olisi kuinka kovaa, ei voi olettaakaan, että ajatukset kohtaisivat. Jokainen lapseton varmasti on kuullut monia muka hyviä neuvoja ja paljon asittomuuksia. Eihän tätä tosiaan pysty koskaan kukaan äiti tai isä ymmärtämään. Tiedän myös itse olevani monesti kohtuuton ajatusteni kanssa. Niille en kuitenkaan voi mitään. Voin vain toivoa, että lapselliset ystäväni, ainakin tärkeimmät, ovat lopulta kuitenkin elämässäni.

Kirjaa lukiessa ajatukset kävivät myös adoptioprosessissa. Tajusin, kuinka mahdottomalta se minulle tuntuu. Ei pelkästään sen takia, että hedelmöityshoidot ovat vasta alusta, eikä minun ole vielä ainakaan tarvinut luopua toiveesta biologiseen lapseen. Jos jo nyt kyseenalaistan omaa hyvyyttäni ja oikeuttani tulla äidiksi ja kärsin siitä kovasti, miten voisin koskaan antaa jonkun toisen arvioida minun hyvyyttäni ja valmiuksiani ulkopuolelta? En meinaa ole vielä kasvanut ihan loppuun itsetuntoni kanssa.

En kuvittele, että meidän elämä muuttuisi pelkästään onnelliseksi lapsen kautta. Ei minulla ole mitenkään ruusuista kuvaa lapsiperheen arjesta. Minulla on kuitenkin kuva rakkauden määrästä omaa lastaan kohtaan ja tiedän, ettei kukaan vaihtaisi korvatulehdustaan huutavaa lastansa meidän vapauteemme ja rauhaamme. Muuta kuin ehkä pieneksi hetkeksi. Tiedän, että meillä on valmiina sisällämme jo suunnaton kapasiteetti rakastaa lasta ja arvostaa sitä elämää. Tiedän myös, että väsyisimme yhtä lailla kuin muutkin ja kaipailisimme välillä tätä vapauden aikaa.

Sen olen tajunnut, että olen kuitenkin elämässäni saanut sen, mitä olen eniten toivonut. Perheen, jossa on minun lisäkseni toinen. Ja vasta tämän prosessin alettua, olen ymmärtänyt tuon toisen olevan kaikkea sitä mitä toivoin: turvallinen, vakaa, huolehtiva, järkkymätön ja vielä kerran huolehtiva. Tätä en ainakaan aiemmin ihan selkeästi nähnyt. Tiedän myös, että meidän surumme on yhteinen. Tosin minulla on aina ollut taipumusta alkaa käsittelemään tunteita varsin pian ja varsin suurella volyymilla. Tiedän myös, että jos joskus on toisen aika olla heikko, jaksan minäkin olla vierellä järkähtämätön.

Olisin toivonut, että asiat olisivat menneet omalla painolla ilman, että olisin joutunut työstämään valintojani niin paljon. Olen tavallaan nyt ymmärtänyt yhden unelma-ammattini ja päässyt kouluun, mutta valmistuminen ei ole ollenkaan varmaa. Opiskelen kuitenkin niin ahkerasti kuin jaksan. Ja saanhan näiden opintojen aikana varmasti paljon korvaamatonta ymmärrystä.

Kuulostaa melkein siltä, että tänään olisin sujut kaiken kanssa. En ole. Enkä varmaan tule olemaan. Olen kuitenkin löytänyt minun elämästäni tänäänkin hyviä asioita.

Ottaakohan seuraava meidät kyytiin?

ICSI

Tänään on helpottunut olo.

Viisi kuudesta munasolusta oli hedelmöittynyt ja lähtenyt jakautumaan kolmen päivän viljelyllä. Näistä yksi a-luokkaa ja muut vähän heikompia. Niitä vielä jatkoviljellään, josko saataisiin pakastimeen. Sperma oli tällä kertaa erityisen huonoa aiempiin näytteisiin verrattuna, joten jouduttiin käyttää hedelmöityksessä ICSI menetelmää. Samapa tuo, kunhan edes joitain hyviä yksilöitä löytyy.
Päästiin siis kuitenkin siirtämään! Vaikka tässä ei nyt päästäiskään ihan loppuun asti, niin onhan tämäkin jo jotain. Mä mun omin silmin näin, kuinka munasolu näkyi pienenä valkoisena tähtenä monitorissa. Onhan tämä nyt vähän ihmeellistä.